Kirjoita itsesi auki – terapeuttisesta kirjoittamisesta
159,00 €
Kirjoita itsesi auki -viikonloppukurssilla perehdytään siihen, mitä terapeuttinen kirjoittaminen on, miten sitä voi harjoittaa ja mitä hyötyä siitä on. Tutustumme alan teoreettiseen pohjaan, mutta pääpaino on kokemuksellisissa harjoituksissa.
15 varastossa
25.-26.4.2026
Kirjoita itsesi auki -viikonloppukurssilla perehdytään siihen, mitä terapeuttinen kirjoittaminen on, miten sitä voi harjoittaa ja mitä hyötyä siitä on. Tutustumme alan teoreettiseen pohjaan, mutta pääpaino on kokemuksellisissa harjoituksissa. Ohjatut ja ryhmän kanssa toteutetut kirjallisuusterapeuttiset harjoitukset tarjoavat uudenlaisia tilaisuuden kehittyä niin ihmisenä kuin luovana kirjoittajana. Terapeuttisessa kirjoittamisessa sanat toimivat väylänä tunteisiin, muistoihin ja ajatuksiin ilman tavoitteellisuutta. Syntynyttä tekstiä voi kuitenkin halutessaan kehittää kohti kaunokirjallisuutta, sillä kirjoittaminen edellyttää kykyä reflektoida itseään ja maailmaa. Näin menetelmä tukee sekä henkilökohtaista kasvua että tavoitteellista luovaa kirjoittamista.
Kurssilla noudatetaan turvallisen tilan periaatteita ja kaikki suullisesti sekä kirjallisesti jaettu on täysin luottamuksellista.
Kurssin kouluttajana kirjailija, filosofian maisteri Jenni Hurmerinta
AIKA JA PAIKKA
25.-26.4.2026 klo 9.30-15
AhlmanEdu, Hallilantie 24, 33820 Tampere
Ilmoittautuminen päättyy 12.4.2026
KOHDERYHMÄ
Kurssille osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta luovasta tai terapeuttisesta kirjoittamisesta. Kurssi on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita syventämään itsetuntemustaan kirjallisuuterapeuttisin metodein, jotka haluavat laajentaa luovan kirjoittamisen työkalupakkiaan ja jotka kaipaavat uusia välineitä vaikkapa omaan työhön ja arjessa jaksamiseen. Jos käyt läpi akuuttia kriisiä tai kärsit vakavista (mielen)terveysongelmista, kannattaa osallistumisesta neuvotella lääkärin kanssa.
HINTA
Opetuspaketti: 159 €, sis. opetus, lounas ja kahvi
KOULUTTAJAN ESITTELY
Kurssin ohjaa Jenni Hurmerinta, filosofian maisteri, luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden opettaja, sanataide-, kirjallisuusterapia- ja mindfulness-ohjaaja, hengitysvalmentaja, joogaopettaja, kustannustoimittaja, kirjoittaja ja yksityisyrittäjä (www.sanattu.fi). Edellä mainittujen ammattien pohjalta Jenni on kehitellyt poikkitaiteellista läsnäolevan kirjoittamisen metodiaan, joka kehittää luovaa ajattelua sekä itsereflektio-, tunne-, vuorovaikutus- ja läsnäolotaitoja.
Viimeisten viidentoista vuoden ajan Jenni on omistautunut erilaisille henkistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäville hankkeille. Hän on organisoinut ja ohjannut satoja koulutuksia, työpajoja, luentoja ja kursseja useille tuhansille ihmisille vauvoista ikäihmisiin. Hän on toteuttanut perinteisten henkisen kasvun yksilö- ja ryhmäohjauksen ohella kirjallisuusterapeuttisia hankkeita erilaisten kohderyhmien kanssa päiväkodeista saattohoitokoteihin, vastaanottokeskuksiin ja vankiloihin, vanhus- ja mielenterveyspalveluiden sekä syrjäytymisvaarassa olevien kuntoutus- ja viriketoiminnan puitteissa.
MUUTA
Kurssin toteutuminen varmistuu viimeistään ilmoittautumisajan päätyttyä, jonka jälkeen osallistujille lähetetään sähköpostitse lisätietoa kurssista tai ilmoitus kurssin peruuntumisesta. Muistathan siis tarkistaa myös sähköpostisi roskapostikansion!
Kurssille kannattaa tuoda mukaan mukavat vaatteet, joissa voi liikkua vapaasti. Lisäksi kannattaa pakata mukaan villasukat, vesipullo sekä kirjoitusvihko ja kyniä, sillä kirjoitusharjoitukset toteutetaan käsin.
PERUUTUSEHDOT
Ilmoittautuminen on sitova. Peruutus on maksuton 14 päivää ennen kurssin alkua. Peruutuksista 5–14 päivää ennen kurssin alkua, pidätetään 50 % kurssin hinnasta, kuitenkin vähintään 100 €. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista pidätetään koko kurssin hinta, samoin, jos keskeyttää kurssin. Ylivoimaisen esteen sattuessa ennen kurssin alkamista (esim. oma sairastuminen, jolloin on toimitettava lääkärintodistus), peritään toimistomaksu 100 €. Ahlmanin koulun Säätiö pidättää oikeuden muutoksiin ja koulutuksen peruuttamiseen.
Arvonlisäveroton koulutuspalvelu AVL § 39-40.





